Hei kaikille, jotka edelleen eksyvät tänne!

Simssin pelaaminen ei ole kiinnostanut aikoihin niin paljoa, että olisin jaksanut aloittaa uudelleen legacyn tekemisen. Uusi legacy saattaa ilmestyä jossain kohtaa, jos kiinnostusta riittää tarpeeksi, mutta varmaksi en mitään lupaa. Laitan kyllä tänne ja mm. Radolaan ilmoituksen, jos uusi legacy ilmestyy, mutta jatkon toistuva pyytely ei vie asiaa eteenpäin. ;)

Ja sinä joka kirjoitit nimimerkilläni kommentteihin: olipa näppärää, todella näppärää. Valitettavasti tästä blogista ei ilmeisesti saa selville kommentoijien IP-osoitteita, joten en voinut kuin poistaa kommentin. Ihan vaan vinkkinä, että netin suoma anonymiteetti ei monilta osin ole niin hyvä kuin monet etenkin nuoremmat henkilöt luulevat...

Dianta

Hei kaikki lukijaparat, jotka olette odottaneet näin kauan!

Pelaamisintouteeni on vaikuttanut paljon kiireiden lisäksi myös se, ettei koneeni ole jaksanut pyörittää kunnolla simssiä lisäosien paljouden takia. Hankin äskettäin kannettavan tietokoneen, jolla pelaaminen sujuu, mutta vanhoja pelitallennuksia en ole onnistunut siihen siirtämään. Onko se edes mahdollista, osaako joku neuvoa? Vanhalla pöytäkoneella en aio jatkaa pelaamista, joten jos en pysty Emeryjä jollakin tapaa siirtämään tähän, ne kokevat enneaikaisen kuoleman. Minulla on koneella kuvamateriaalia, jolla saan Amelien "mysteerin" kunnialla loppuun saakka, mutta siihen se sitten jääkin. Jos en pysty Emeryillä pelaamista jatkamaan, lupaan kehitellä jotain uutta. Mitä se sitten olisi, siitä en ole vielä varma. Peli-intous on joka tapauksessa taas noussut, joten jatkoa on luvassa suunnilleen viikon sisällä.

Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet odottaa "toipumistani". :)

Diantha

Pyydän anteeksi sitä, ettei minusta ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Olen ollut valtavan kiireinen. Teen tällä hetkellä koulutöitä kotona kokopäiväisen työssäkäymisen ohella, joten aika ei juuri nyt riitä pelaamiseen tai legacyn kirjoittamiseen. Aion kyllä jatkaa tätä heti kun jaksan ja ehdin, mutta mitään tarkkoja lupauksia en uskalla antaa. Ilmoittelen Radolassa, kun saan uuden osan tehtyä.

Diantha

Kuvista sen verran, että innostuin pelaamisesta niin paljon, että kuvien ottaminen unohtui melkein kokonaan. Tämän takia puoleen väliin saakka tarina on lähinnä perheen kasvamisesta kertovaa, ja itse juonellinen osuus painottuu loppuun. Pahoittelut tästä.

Amelie oli ollut oikeassa: Aarton epäilykset hälvenivät lumipeitteen kasvaessa samaa tahtia Amelien vatsan kanssa. Mies oli niin innoissaan tulevasta lapsesta, että hän ei olisi millään malttanut mennä töihin. Useana päivänä Aarto jäikin kotiin, jotta hän voisi huolehtia vaimostaan paremmin. Amelieta moinen hössötys lähinnä nauratti, mutta toisaalta hän oli tyytyväinen siitä, että pariskunta vietti nyt enemmän aikaa yhdessä esimerkiksi lumessa peuhaamisen merkeissä.

Joulua he eivät halunneet mitenkään erityisemmin juhlistaa, koska joulu oli lasten juhla ja heidän lapsensa juhli vielä vatsassa. Myöskään lahjoja ei tänä jouluna hankittu, sillä heidän tienestinsä upposivat lapsen tarvitsemien tavaroiden ja vaatteiden hankkimiseen. Korkeampi voima soi kuitenkin Emeryille mitä suurimman lahjan, kun Amelien synnytys käynnistyi etuajassa. Miltown oli valtavan lumimyrskyn kourissa, ja lähes kaikki tiet olivat ajokelvottomia, joten Amelie päätti suosiolla synnyttää kotona. Aarto oli vaimonsa päätöksestä erittäin järkyttynyt, sillä hän oli luullut joutuvansa synnytyksessä vain pitämään vaimoaan kädestä ja välttämään viimeiseen saakka pyörtymistä.

Amelie oli määrätietoinen nainen, joten hän sai lapsen maailmaan ilman muiden apuakin. Emeryjen uusi perheenjäsen oli kaunis isänsä ihonvärin perinyt tyttö. Vanhemmat olivat kuluttaneet tunnin jos toisenkin miettiessään nimiä lapselle, joten nimen päättäminen ei ollut vaikeaa: tytöstä tuli Bea. Amelie oli haljeta onnesta. Mikä joululahja!

Jos talossa on kaksi henkilöä, niin pitäähän lahjojakin olla kaksi. Amelie tajusi Bean synnyttyä, että vatsassa oli edelleen elämää, joka pyrki kovaa vauhtia ulos. Amelie oli väsynyt, mutta hän jaksoi viimeisillä voimillaan ponnistaa toisenkin lapsensa ulos. Jälkimmäinen pienokainen oli poika, joka sai nimekseen Billy. "Ihanaa, saimme heti pojan!" Amelie huudahti sen enempää ajattelematta. Aarto kuunteli vaimonsa purkausta hieman hämmästyneenä. Mitä väliä sillä oli, oliko lapsi tyttö vai poika? Aarton sylissä silmiään siristelevä Bea sai kuitenkin miehen mielenkiinnon hetkessä itseensä, joten Aarto ei vaivannut mieltään vaimonsa puheilla sen enempää.

Siitä jouluaatosta alkoi arki, joka ei suonut vanhemmille aikaa miettiä turhia, sillä kaksosten hoitaminen oli paljon rankempaa kuin Aarto ja Amelie olivat osanneet kuvitellakaan. Vaikka Amelie olikin kotona viettämässä äitiyslomaansa, eivät vuorokauden 24 tuntia tuntuneet riittävän mihinkään - ainakaan nukkumiseen. Väsyneen äidin ensimmäinen reaktio ei varsinaisesti ollut ihastus, kun hän huomasi olevansa jälleen raskaana. Aarto puolestaan oli taas valtavan innostunut vaimonsa raskaudesta, mutta hän pääsikin välillä työn merkeissä pois pieniä lapsia hoitamasta. Amelien viime kuukausien ulkona käymiset olivat rajoittuneet kakkavaippojen ja muiden roskien ulos viemiseen, joten hyvähän Aarton oli tulevasta lapsesta iloita, kun hän ei joutunut elämään pienten vauvojen kanssa arkea 24/7.

Amelien onneksi kaksoset kasvoivat kohisten ja alkoivat syödä jo kiinteitä ruokia. Billy oli erittäin siisti ja toimelias taapero, joka mieluummin söi itse hienostuneesti sormella ruokaansa kuin antoi äidin syöttää lusikalla. Poika ei leikkinyt ruualla vaan jäi mieluummin mietiskelemään syntyjä syviä. Amelie oli tyytyväinen siitä, että Billy tuntui melkoisen sosiaaliselta ja rohkealta lapselta, sillä perheen kasvaessa ujot lapset jäisivät helposti hieman syrjään.

Billy ei ollut ehkä kilteimmästä päästä, mutta Beaa ei kukaan olisi hyvällä tahdollakaan sanonut kiltiksi lapseksi. Tyttö ei jäänyt laiskana odottamaan ruuan tuomista vaan vaati parempaa palvelua varsin kovaan ääneen. Äitinsä onneksi pieni paholaisenalku ei kuitenkaan sotannut itseään kaiken aikaa eikä leikkinyt ruualla. Bea oli myös yhtä sosiaalinen kuin veljensä, joten kumpikaan heistä ei toivon mukaan tulisi ujoutensa takia jäämään toisen varjoon.

Kaksosia hoitaessaan Amelie ei ehtinyt kiinnittää huomiota raskautensa etenemiseen, joten synnytyksen käynnistyminen tuli lähes yllätyksenä. Tällä kertaa luonnonvoimat olivat armeliaampia, ja Amelie pääsi lapsivetensä mentyä sairaalaan synnyttämään. Synnytys sujui hyvin, ja Emeryjen perhe lisääntyi yhdellä tyttärellä. Tyttö nimettiin Beckyksi. Amelie oli onnellinen päästessään viimein kotiin lastensa luokse. Hän oli joutunut sairaalassa ollessaan jälleen kerran kyräilyn kohteeksi, joten nainen päätti, että se sairaalassa käynti olisi hänen viimeisensä. Mahdolliset tulevat synnytykset ja sairaudet hän kärsisi kotona.

Kolmen lapsen hoitaminen imi Amelien voimia entistä enemmän, mutta koska perhe oli ollut aina hänelle se tärkein, jaksoi hän hoitaa lapsiaan väsymyksestä huolimatta hymyssä suin. Aartokin joutui osallistumaan lasten hoitamiseen enemmän, kun Amelie palasi takaisin työhönsä äitiyslomansa päätyttyä. Vaikka äiti ei enää ollutkaan aina läsnä, elivät lapset silti hyvin onnellista elämää. Lopulta koitti päivä, jolloin kaksoset aloittaisivat koulun. Billy oli niin innoissaan ensimmäisestä koulupäivästä, että poika nousi aamulla varhain ilman, että Amelien piti mennä häntä herättelemään.

Myös Bea oli kasvanut niin isoksi tytöksi, että hän pääsisi viimein aloittamaan koulun veljensä kanssa. Bea puki ylleen ensimmäistä koulupäivää varten hankitun kukkapaidan ja pyysi äitiä laittamaan hiuksensa saparoille. Amelie katseli onnellisena innokkaita pieniä koululaisiaan, mutta samalla hän oli hieman huolissaan. Toivottavasti lapsia ei kiusattaisi koulussa vain siksi, että he sattuivat olemaan Amelien lapsia.

Amelien huoli oli kuitenkin turha, sillä Billy ja Bea pääsivät heti mukaan uusien luokkalaistensa leikkeihin. Hieman liikaa huolehtivana naisena Amelie kuitenkin keksi heti uuden huolenaiheen. Becky oli jättänyt vauva-ajan taakseen, ja tyttö tuntui olevan kaksosia sosiaalisempi mutta hieman sottaavampi taapero. Ei Amelie tytön sottaamisesta toki ollut huolissaan vaan Beckyn tavasta leikkiä. Jos vakava tyttö huomasi, ettei ympyrän mallinen palikka mennyt kolmion muotoiseen koloon, hän järsi hampaanaluillaan palikan oikean muotoiseksi. Amelie oli hieman järkyttynyt tyttärensä toimeliaasta ja päättäväisestä luonteesta. Becky ei ollut todellakaan kiltein mahdollinen lapsi, joten millaisiinkohan ongelmiin neidin kanssa päädyttäisiin, kun hän alkaisi vanhempana purkaa toimeliasta luonnettaan parhaaksi näkemiinsä asioihin. Lasten touhujen kohteet eivät vanhempien mielestä välttämättä aina ole niitä, joihin energiaa kannattaisi purkaa.

Elämä jatkui Emeryjen perheessä varsin seesteisenä. Aarto oli huomannut vaimonsa kirjoittelevan joka ilta päiväkirjaansa omia mietteitään, mutta mies ei koskaan saanut lupaa katsoa, mitä Amelie kirjoitti. Työssä käyminen ja lasten hoitaminen olivat vetäneet hieman pariskuntaa erilleen toisistaan, joten Aarto paloi halusta tietää, mitä Amelie pohjimmiltaan kaikesta ajatteli.

Eräänä iltana Amelie joutui keskeyttämään päiväkirjan kirjoittamisen, kun puhelin soi. Soittaja oli eräs hänen tärkeä asiakkaansa, joka oli joutunut pulaan. "Siis mitä? Näit kultasepänliikkeen ryöstön ja menit poimimaan varkailta tippuneita koruja omiin taskuihisi. Se ei ollut oikein viisasta... Mitä sitten tapahtui? Aivan, poliisit pidättivät sinut epäiltynä ryöstöstä. Kerroit varmaan heille, että et ole tehnyt mitään? Ei herran jumala! Siis menitkö todella sanomaan heille, että kyllä herra Millerin liike oli syytäkin ryöstää? Ei ei, nyt olet vain aivan hiljaa. Tulen sinne saman tien."

Amelie huusi eteisestä miehelleen, että hän menee auttamaan asiakastaan pulasta. Aarto kuuli kyllä vaimonsa sanat, mutta hänen huomionsa oli suuntautunut aivan muualle. Amelie oli jättänyt päiväkirjansa lattialle lähtiessään ulos. Aarto kävi mielessään kamppailua. Ei, toisen päiväkirjan lukeminen olisi hyvin väärin. Toisaalta hän halusi tietää, mitä hänen vaimonsa todella ajatteli. Jos vain ihan pikkuriikkisen vilkaisisi...

Aarto avasi kirjan kohdasta, jota Amelie oli ollut kirjoittamassa. "Taivuin tänään Aarton toiveeseen siitä, että muuri poistetaan. En uskaltanut sanoa hänelle vastaankaan, koska mieheni tuntuu unohtaneen kaiken menneisyyteni mysteerisyyteen liittyvän enkä halua hänen vaivaavan päätään sillä enempää. Kunpa itsekin voisin unohtaa kaiken. Herään edelleen öisin siihen, että he tulevat ja hakevat Billyn pois. Tiedän, kuinka tärkeä poikani heille olisi. En luojan kiitos ole nähnyt mitään merkkejä siitä, että he olisivat löytäneet minut. Olisi aivan kamalaa, jos he tulisivat tänne ja veisivät Billyn --", luki päiväkirjassa, jonka kirjoittaminen oli jäänyt Amelielta kesken. Aarto tuijotti päiväkirjaa kauhistuneena. Kuka oli viemässä Billyn, minne ja miksi?

Aarto havahtui siihen, kun ovi kävi. Mies nousi äkkiä sohvalta ja heitti päiväkirjan lattialle. Hyvä niin, sillä tulija oli Amelie. "Kulta, vanha rakas Ladamme ei taaskaan käynnisty. Soitin taksin, sen pitäisi tulla ihan minä hetkenä hyvänsä. Nyt kyllä menet heti etsimään netistä meille uutta autoa, tuo romu pelleili nyt viimeisen kerran! Kulta, onko jokin hätänä?" kysyi Amelie mieheltään. Aarto mumisi jotakin siitä, että kaikki oli ihan hyvin, ja poistui paikalta.

Samassa Amelie huomasi päiväkirjansa. Miten hän oli saattanut unohtaa sen lattialle! Nainen noukki päiväkirjan lattialta ja otti sen mukaansa lähtiessään asiakastaan pelastamaan. "Olisiko Aarto voinut lukea sitä?", mietti Amelie mielessään. "Ei, hän on aivan liian kiltti ja rehellinen sellaiseen. Mutta minun täytyy olla varovaisempi. Aarto ei saa ikimaailmassa kuulla siitä kaikesta..."

Aarto pyöritteli lukemaansa mielessään koko yön. Mitä hän todellisuudessa vaimostaan tiesi? Mies päätti kysellä hieman Amelien taustasta. Lasten tehdessä seuraavana päivänä läksyjään ja Beckyn ollessa päiväunilla mies pyysi vaimonsa pelaamaan kanssaan shakkia. "Pelasin yliopistoaikoinani pesäpalloa yliopiston joukkueessa", kertoi Aarto pelin tiimellyksessä. "Oletko kulta ollut jossain yliopistossa?", mies jatkoi. Amelie tuijotti hämillään shakkinappuloita ja vastasi mumisten: "Kyllä. Opiskelin... Stenvall-instituutissa."

"Mikä oli pääaineesi?" kysyi Aarto innostuneena saadessaan viimein kuulla edes jotain tiedonhippusia vaimonsa menneisyydestä. Amelien poskille nousi hento puna. Hän katsoi hätääntyneenä ympärilleen, näki taulun ja vastasi: "Taideoppia".

Siitäkös Aarto innostui entisestään. "Ihanko totta! Kuinka hienoa, minun pari ystävääni on opiskellut samassa paikassa samaa ainetta! Mitä mieltä olet muuten professori Wilsonin opetustyylistä? Olen kuullut aikamoisia juttuja ystäviltäni siitä ukosta", jatkoi Aarto pälpätystään.

Amelie punastui entisestään. Hän tunsi olevansa kuin jänis, jonka metsästyskoirat olivat ajaneet nurkkaan. Naisen onneksi Becky parahti juuri silloin itkemään. "Oli kiva pelata ja jutella, kulta, mutta nyt täytyy mennä. Becky itkee", sanoi Amelie Aartolle noustessaan ja poistuessaan paikalta. Aarto tuijotti hämmästyneenä vaimonsa perään. Tässä kaikessa tuntui olevan entistä enemmän mätää.

Amelien palattua työreissulta ja mentyä väsyneenä nukkumaan Aarto hiippaili puhelimen luokse ja näppäili numeron. "Aarto tässä hei. Toivoin, ettei minun tarvitsisi enää koskaan ottaa sinuun yhteyttä, mutta nyt en näe muuta mahdollisuutta. Tarvitsen nimittäin apua yhdessä asiassa. Voisitko tulla tänne huomenna, niin kerron kaiken?" puhui Aarto hiljaa puhelimeen. "Hyvä, tule tänne huomenna kello 12. Jään töistä pois, sillä haluan puhua Amelien ollessa töissä. Nähdään silloin", sanoi Aarto, sulki luurin ja meni sänkyyn. Mutta Aarto ei saanut unta. Hän pelkäsi, että huominen tapaaminen vain vetäisi heidät syvempään suohon, mutta hän ei nähnyt enää muuta mahdollisuutta. Jotain oli tehtävä.

Seuraavana aamuna Bea ja Billy lähtivät hyväntuulisina kouluun, ja Amelie suuntasi mitään miehensä puuhista tietämättä töihin. Puolenpäivän tienoilla Aarto soitti tutun lapsenvahdin katsomaan Beckyn perään ja suuntasi hermostuneena pihalle. Reeta saapui ajallaan, Aarton hyvin muistama itsetietoinen hymy kasvoillaan. Aarto oli seurustellut Reetan kanssa aiemmin pitkään, mutta pari oli eronnut myrskyisästi hieman ennen kuin Amelie muutti Miltowniin. Aarto oli vannonut pysyvänsä erossa kierosta ex-tyttöystävästään, mutta nyt mies tarvitsi apua. "Hei, rakas. Miten voin auttaa?" kysyi Reeta keimaillen.

Reeta oli Stenvall-instituutin taideopin laitoksen toimistosihteeri. Aarto alkoi kertoa siitä, kuinka hän epäili vaimonsa henkilöllisyyttä. "Tiedän, että pääset helposti käsiksi vanhojen opiskelijoiden henkilötietoihin. Voisitko ottaa selvää, onko Amelie Emery opiskellut taideoppia pääaineenaan yliopistossanne? Kaikenlaiset ylimääräiset tiedonjyvät kelpaavat myös, mutta eiköhän se suju sinulta ihan itsestään", sanoi Aarto Reetalle. Reeta oli varsinainen kyykäärme, joka takuulla osaisi repiä jokaisen tiedonmurun esille, jos vain niin haluaisi.

"Vai on kultsilla sellainen vaimoke", hihitteli Reeta ilkeästi. "Kyllähän minä tuon homman voin hoitaa, mutta kaikki maksaa. Jopa sinulle, herra julkkiskokki. Haluan vastineeksi huumaavan salarakassuhteen - sinun kanssasi", sanoi Reeta maireasti hymyillen. Aarto raivostui. "Senkin käärme, en takuulla hajota perhettäni naurettavien vaatimustesi takia!" mies huusi. Reeta katsoi kiero hymy kasvoillaan miestä ja kujersi: "Sitten en voi auttaa."

Mies mietti hetken. Hän halusi ottaa selvää vaimonsa taustasta ihan heidän lapsiensakin takia, mutta oliko se todella tämän arvoista. Aarto vastasi lopulta Reetalle ärtyneenä, että hän suostuisi naisen vaatimaan hintaan, kunhan pelleilyä ei tarvitsisi jatkaa kauaa ja Reeta todellakin tekisi kaikkensa saadakseen selville Amelien taustasta jotakin. Reeta lupasi tehdä kaikkensa. "No niin, allekirjoitetaanpa tämä sopimus kunnollisella suudelmalla", sanoi Reeta keimailevalla äänensävyllä. Aarto sulki silmänsä ja suikkasi nopean suukon naisen huulille.

"Kuules herra, ei tuo vetele!" huudahti Reeta olemattoman suukon jälkeen. "Jollet ole tosissasi, en minäkään ole tosissasi. Minun puolestani tämä juttu voidaan jättää tähän. Turha sitten pyytää enää apua", jatkoi Reeta ärsyyntyneellä äänensävyllä. Aarto puri huultaan, jottei hän olisi käskenyt Reetaa painumaan sinne, missä pippuri kasvaa. Hänen oli pakko saada tietoja Ameliesta.

Aarto veti syvään henkeä ja kaappasi Reetan tiukalla otteella itseään vasten. Mies sulki silmänsä ja kuvitteli suutelevansa Amelieta. Temppu toimi, sillä useita minuutteja kestäneen kiihkeän suudelman jälkeen Reeta oli viimein tyytyväinen. "No löytyihän sitä tunnetta. Lähden nyt ottamaan selvää vaimokkeestasi. Soittelen, kun haluan nähdä seuraavan kerran" sanoi Reeta ilkeästi hymyillen ja poistui paikalta. Aarto huokasi raskaasti. Mitä hän oli mennyt tekemään?

Mitä Amelien päiväkirjateksti Billystä oikein tarkoittaa? Mitä Reeta saa selville Amelien taustasta? Saako Amelie Aarton ja Reetan kiinni salasuhteesta vai onnistuuko Aarto salaamaan sopimuksensa? Vastaukset näihin ja moniin tuleviin kysymyksiin selviävät tarinan edetessä.

"Miltown on suosittu naapurusto, jonka vihertävien tonttien asukkaat ottavat uudet naapurinsa vastaan avosylin", todettiin Miltownista kertovassa esitteessä. Valitettavasti totuus oli jotain aivan muuta: Miltown oli pikemminkin tupaten täyteen ahdettu betoniviidakko, jonka vihertävyyttä edustivat lähinnä varakkaan rouvan kateudesta vihreät kasvot, kun rouva oli tajunnut naapurinsa kukkaistutusten kasvavan omiaan paremmin. Yhtenä syksyisenä maanantaiaamuna kotirouvat saivat kuitenkin vapaahetken puutarhurin haravointiripeyden vahtaamisesta, kun kauan tyhjillään olleen tontin luokse pysähtyi taksi. Taksista ulos astuva nainen sai juoruilijoiden kaulat venymään sekunnissa pituutta enemmän kuin hyvin hoidettu nurmikko kasvaa kuukaudessa, sillä tulija näytti joltain aivan muulta kuin paikkakuntalaiselta.

Miltownin rikkaat pikkurouvat unohtivat keskinäiset vihamielisyytensä kyllä toisinaan - silloin, kun paheksunnalle löytyi yhteinen kohde. Amelie Emery pääsi tällaiseksi kohteeksi täysin toivomattaan. Hän ei ollut tehnyt mitään muuta kuin sattunut valitsemaan uudeksi asuinseudukseen Miltownin. Amelie itse ei voinut ymmärtää tehneensä väärän ratkaisun, sillä mistä hän ulkomaalaisena olisi kuullut, että Miltown oli kuuluisa Simlandian suurimmasta muukalaisvihasta. "Ajattele nyt, Amelie Emery. Ei varmastikaan ole oikea nimi! Mikä lie rikollinen hänkin on...", supatettiin kymmenissä sen maanantaiaamun aikana käydyissä puheluissa. Jos Amelie olisi ollut tietoinen hänen saamastaan negatiivisesta huomiosta, olisi hän varmasti pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja etsinyt itselleen uuden kodin.

Ameliella oli kuitenkin muita ongelmia. Häntä oli huijattu röyhkeästi tonttikaupoissa. Maksamallaan hinnalla naisen oli pitänyt saada kaunis omakotitalo, mutta sievän tiilitalon sijaan Amelie omistikin nyt hehtaarikaupalla harmaata betonimaata. Erittäin vakava nuori nainen ei nähnyt tässä mitään hauskaa. Hän alkoi hiljalleen ymmärtää, millaiseen kyynpesään oli astunut. Muukalaisia ei Miltownissa kaivattu, sen hän ymmärsi jo nyt.

Amelie uskoi, ettei hän saisi ikimaailmassa peruttua kauppoja, joten hänen ei auttanut kuin jäädä ja koittaa tehdä olonsa mahdollisimman kotoisaksi. Naapurin hienostorouvat kihisivät raivosta, kun he huomasivat, että melkoisen toimelias Amelie oli käärinyt hihansa ylös ja pistänyt toimeksi. Lopputulos ei nimittäin oikein sopinut hienostotalojen joukkoon, joten myöhemmin töistä palaavat aviomiehet saivat kuunnella koko illan vaimojensa valitusta siitä, kuinka uuden asukkaan hökkeli aiheutti heille suunnattoman migreenin ja pahoinvoinnin. Amelie itse oli kuitenkin tyytyväinen aikaansaannokseensa, sillä ei hän enempää ollut odottanutkaan, kun rahaa oli niin vähän.

Uudesta asukkaasta tuli hetkessä paikkakunnan nähtävyys, sillä kyllähän jokaisen oli omin silmin nähtävä se naikkonen, josta kaikki puhuivat. Amelie oli niin kiltti, ettei hän halunnut ihmisiä häätää poiskaan. Toisaalta hän ei olisi edes uskaltanut, sillä hän oli hieman ujo uusien ihmisten kanssa. Amelie päätti siis olla välittämättä uusista naapureistaan ja olla vastaamatta kaikkiin uteluihin siitä, miksi ja mistä hän oli tänne muuttanut, oliko hänen oikea nimensä muka Amelie, kuinka monta ihmistä hän oli tappanut ja niin edelleen. Mikään naisen vastaus ei olisi kuitenkaan kysyjien uteliaisuutta tyydyttänyt, joten oli parempi antaa vain ajan kulua.

Niinhän siinä kävikin, että Miltownin muukalainen jätettiin syksyn edetessä sen verran rauhaan, että häntä ei käyty enää töllistelemässä päivittäin. Kotirouvat olivat nimittäin saaneet uuden uhrin: Maryn teinityttären Lucyn huhuttiin olevan raskaana Robert Murraylle, paikalliselle kuuluisalle poliitikolle. Amelie luki tapauksesta paikallisesta lehdestä, mutta juttu ei herättänyt hänen mielenkiintoaan. Miltownin suhdesotkuja enemmän häntä kiinnosti työn saaminen, sillä säiden kylmetessä hänen olisi suurennettava taloaan, jotta kaikki huonekalut mahtuisivat sisälle. Valitettavasti tarjolla ei ollut Amelieta kiinnostavaa työtä. Jostakin rahaa oli kuitenkin saatava, joten parempaa työtä odottaessaan nainen päätti hakea armeijan tarjoamaa paikkaa.

Amelie sai paikan, ja ahkeralla työnteollaan hän ansaitsi ylennyksen heti ensimmäisenä työpäivänä. Armeija ei ollut täynnä kieroja ja tylsistyneitä naisia, joiden elämäntehtävä oli juoruilu ja muiden elämän ongelmilla mässäily, joten työpaikallaan Amelieta kohdeltiin tasapuolisesti muiden työntekijöiden kanssa. Vaikka nainen periaatteessa viihtyikin seurassa, jossa hänen selkänsä takana ei koko aikaa kuiskuteltu, oli Amelie silti sitä mieltä, että armeijaura oli vain väliaikainen vaihe ennen kiinnostavampaa työpaikkaa.

Lopulta Amelie löysi mieleisen työpaikan. Hän rakasti lapsia ja halusi joskus perustaa oman suuren perheen, joten opettajuus kiinnosti häntä suuresti. Valitettavasti hän ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että opettajat olivat yleensä naisia ja etenkään naiset eivät olleet kovinkaan ystävällisiä ulkomaalaisille Miltownissa. Amelie sai potkut heti ensimmäisen työpäivänsä jälkeen. Syyksi hänelle sanottiin, että Amelien vasemman jalan kengännauhat olivat olleet auki viisi minuuttia ennen kuin hän oli sitonut ne. Niin vastuutonta naista ei voitu päästää opettamaan tulevaisuuden toivoja. Amelie ymmärsi kyllä todellisen syyn, ja sen tajuaminen vain pahensi naisen mielialaa. Miksi kaikki vain löivät lyötyä? Eikö hänellä todellakaan ollut oikeutta onneen?

Tuntemattomat ovat onnettaren tiet, sen Amelie sai huomata. Illalla hän kuuli epämääräistä rahinaa pihaltaan. Nainen meni ovelle valmiina ärähtämään kiukkuisesti tällä kertaa häntä kiusaavalle miltownilaiselle, mutta pihalla ei kukaan ollutkaan pahojaan tekemässä. Amelie sai osakseen kohteliaan tervehdyksen mieheltä, joka haravoi maahan pudonneita lehtiä: "Hei, olen Aarto. Ei kai haittaa, jos autan hiukan pihamaasi hoidon kanssa?" Amelie oli äimistynyt. Siistinä ihmisenä hän yleensä hoiti yksinkertaista pihamaataan huolella, mutta tänään lehdet olivat jääneet haravoimatta, kun naisen mieli oli ollut niin maassa. Amelie hymyili kiitollisena Aartolle. Enkeleitä todellakin oli olemassa!

Siitä huonosta päivästä alkoi itää jotakin kaunista. Aarto pyysi lehdet haravoituaan Amelien puhelinnumeroa, ja siitä lähtien he puhuivat joka päivä tuntikausia puhelimessa. Amelie huomasi, kuinka helppoa hänen oli kertoa Aartolle kaikista iloistaan ja suruistaan. Ensimmäistä kertaa naapurustoon muuttamisen jälkeen nainen saattoi sanoa, että hänellä oli paikkakuntalainen ystävä. Kaikki miltownilaiset eivät siis olleetkaan ilkeitä, vaan heidän joukostaan saattoi löytää todellisia helmiä.

Päivien kuluessa ystävyys muuttui ihastukseksi. Amelie ja Aarto viettivät romanttisia pienimuotoisia treffejä Amelien pihalla naapurien kauhistukseksi. "Miten se Aartokin nyt noin! Hän on aina ollut niin mukava ja rehti poika. Sekaantua nyt tuollaiseen rikolliseen!" vaahtosivat kotirouvat toisilleen. Aartoa ja Amelieta eivät pahat puheet kuitenkaan kiinnostaneet. Tylsistynyttä rikasta elämää viettävät rouvat olivat vain kateellisia heidän onnelleen.

Ilma kylmeni, mutta tunteet sen kun kuumenivat. Amelien puhelinlaskut alkoivat olla niin ruhtinaallista luokkaa, että niiden maksaminen alkoi muodostua pienoiseksi ongelmaksi työttömälle naiselle. Aarto pyrki aina soittamaan Amelielle, jotta naiselle ei tulisi laskua, sillä miehellä oli hyväpalkkainen työ. Puhelimessa puhuminen ei kuitenkaan enää tuntunut riittävän tuoreelle pariskunnalle. Heidän oli saatava tavata toisensa joka päivä.

Eräänä hyisen kylmänä syksyisenä yönä Aarto tajusi, että hän todella rakasti Amelieta. Nainen ei ollut kertonut hänelle taustastaan oikeastaan mitään, mutta mies uskoi, että jonakin päivänä hän vielä kuulisi kaiken. Vaaleanpunaisten silmälasien läpi maailmaa katsoessaan Aarto ei nähnyt salailussa mitään ongelmaa. Hän rakasti Amelieta juuri tällaisena. Ei hänen tarvinnutkaan heti tietää kaikkea. Aartolla olisi koko elämä aikaa selvittää mystisen kaunottarensa menneisyys.

Tunteiden vakavuuden tajuttuaan Aarto polvistui auringon sarastaessa Amelien eteen. "Rakas, tulisitko vaimokseni?" mies kysyi rauhallisesti älyten samalla, että märälle betonille polvistuminen ei ollut miellyttävimpiä kokemuksia. Nähtyään Amelien yllättyneen ja onnellisen ilmeen mies ei kuitenkaan uskaltanut ehdottaa, että he siirtyisivät sisätiloihin jatkamaan siitä, mihin olivat jääneet. Onnellisena hymyilevä Amelie pujottamassa kaunista timanttisormusta sormeensa... sen eteen saattoi hiukan kastellakin jalkojaan!

Aarto toi muuttaessaan mukanaan mukavan rahasumman, jolla pariskunta rakensi vanhan hökkelin tilalle sievän pienen keltaisen kodin. Pihan muokkaamiseen ei vielä ollut rahaa, joten nurmikko päätettiin hankkia vasta seuraavana keväänä. Syksy oli jo kääntymässä talveksi, joten kohta ruma harmaa pihamaa saisi kuitenkin ylleen valkoisen kauniin lumipeitteen. Tärkeämpiäkin rahareikiä löytyi heidän kodistaan kyllä.

Amelie ja Aarto päättivät mennä hiljaa keskenään naimisiin. Ketäpä he olisivat häihinsä kutsuneetkaan, sillä koko Miltown oli järkyttynyt Aarton vaimovalinnasta. Varallisuutta aina elämässään tavoitelleen miehen olisi luullut ottavan vaimokseen jonkun rikkaan suvun tyttären, ei köyhää muukalaista, jonka taustasta ei tiedetty mitään. Aarto oli kuitenkin valinnastaan varma - jopa niin varma, että hän päätti ottaa Emeryn sukunimekseen ja luopua omastaan.

Minkäänlaisiin häämatkoihin pariskunnalla ei ollut varaa, joten kuherruskuukauden virkaa sai toimittaa kiihkeä omassa sängyssä vietetty yö. Se olikin samalla heidän ensimmäinen yhteinen pelehtimiskertansa, sillä Amelie oli ollut alusta saakka tiukkana siinä, että sänkyyn mentäisiin vasta avioitumisen jälkeen.

Unohtumattoman yön jälkeen saapui arki. Amelie oli aina haaveillut terästitaaninaisen työstä, jossa hän voisi taistella paatuneita rikollisia vastaan. Hänen rohkeutensa ei kuitenkaan moiseen riittänyt, mutta Aarton rohkaisemana hän uskaltautui hakemaan laki-uralle, jolla hän voisi myös olla rikoksia tuomitsemassa - turvallisemmin. Ensimmäinen työpäivä jännitti naista, mutta hän ei uskonut, että häntä syrjittäisiin uudella työpaikallaan.

Henkilökohtaisen lomansa päätyttyä myös Aarto palasi töihin. Hän oli ammatiltaan julkkiskokki. Pitkäksi venähtäneen lomansa aikana miehen hiukset olivat kasvaneet ja hän oli oleillut lähinnä mukavissa kotivaatteissa, mutta takaisin työhön palatessaan mies päätti laittaa ulkonäkönsä jälleen parempaan kuosiin. Työstä kotiin palanneella Ameliella ei ollut valittamista, sillä Aarto oli komistunut silmissä vaatekaupassa ja parturilla käytyään.

Aarton lähdettyä töihin seuraava päivänä Amelie jäi katsomaan televisiosta miehensä ensimmäistä suoraa lähetystä, sillä oli lauantai ja hänellä oli vapaapäivä. Ohjelman alussa Aarto kertoi kaikille uudesta vaimostaan, ja televisiossa näytettiin Amelien kuva. Amelie järkyttyi. "Miten hän saattoi näyttää kuvani televisiolähetyksessä? Nyt he takuulla löytävät minut!" voihkaisi Amelie hiljaa.

Amelie unohti ohjelman katsomisen ja syöksyi vilkaisemaan itseään peilistä. "Miksi en ole tehnyt ulkonäölleni mitään?" kysyi nainen peilikuvaltaan. "Tällaisena he tunnistavat minut heti. Minun on tehtävä jotain äkkiä!" jatkoi Amelie yksinpuheluaan. Jos Miltownin kotirouvat olisivat kuulleet tämän yksinpuhelun, he olisivat varmasti riemastuneet kuulemastaan. Nuoren naisen puheethan sopivat täydellisesti heidän teoriaansa, jonka mukaan Amelie oli vankilasta paennut rikollinen. Kukaan ei kuitenkaan kuullut hädissään ääneen puhuttuja sanoja.

Aarto palasin iltapäivällä kotiin - mutta millaiseen kotiin. Pariskunnan taloa ympäröi valtava muuri, ja portti oli lukossa. Aarto älysi heti kokeilla omaa kotiavaintaan lukkoon, joka napsahti pehmeästi auki. "Mitä ihmettä täällä on oikein tapahtunut", Aarto ihmetteli ääneen kävellessään kotiovea kohti.

Ihmetyksenaiheet eivät kuitenkaan jääneet siihen, sillä miestä oli vastassa kampaustaan ja vaatetustaan muuttanut Amelie. "Rakas, mitä tämä on olevinaan?" kysyi Aarto huolestuneena. "Öö... Eh... Ei mitään, kulta. Halusin hieman uudistaa ulkonäköäni. Enkö sovikin nyt paremmin miltownilaisten joukkoon? Ai mikä muuri? Se tuota... öö... Ajattelin, että näin olisimme paremmin turvassa. Tiedäthän sinä, kuinka aggressiiviseksi ihmiset voivat tulla, jos he eivät onnistukaan loihtimaan yhtä hienoa ateriaa samoilla ohjeilla kuin sinä, kulta", sopersi Amelie hermostuneena.

Aarto ei halunnut kiusata vaimoaan enempää, joten hän lopetti kyselemisen ja esitti uskovansa Amelien perustelut. Oikeasti Aarton pää oli kuitenkin täynnä kysymyksiä. Miksi Amelie oli saanut uudistuspuuskansa juuri nyt? Ketä hän pelkäsi? Vaikka Aarton työ olikin kuumien patojen ja liesien sekä terävien veisten takia välillä jopa vaarallista, ei hän ollut koskaan tavannut ketään, joka olisi suuttunut epäonnistuneesta ruuanlaitosta niin, että olisi julkkiskokille vaaraksi. Aarto tiesi olevansa joskus hieman yksinkertainen, mutta niin tyhmä hänkään ei ollut, että uskoisi nielemättä vaimonsa selitykset.

Suurempi voima päästi kuitenkin Amelien sillä kertaa pälkähästä. Amelie nimittäin huomasi olevansa raskaana. Aarto oli niin innoissaan tulevasta pienokaisesta, että hän unohti kaikki epäilyksensä. "Pian sinä pienokainen pääset tänne mamin ja isin luokse, tui tui tui", leperteli mies Amelien pyöristyneelle vatsalle. Rouva Emery huokaisi helpotuksesta. Hänen salaisuutensa pysyisi turvassa. Toistaiseksi.

Pysyvätkö Aarton epäilykset poissa vielä lapsen synnyttyäkin? Kuka Amelie todella on? Ketä hän pelkää? Vastaukset näihin ja moniin tuleviin kysymyksiin selviävät tarinan edetessä.